...jotka nyt vasta osaan sanoittaa. Pitkä matka on pitänyt kulkea, että on oppinut kertomaan, mitä tuntee.
Olen ihailevinani maisemaa.
Se tuntuu minulle
kuitenkin yhdentekevältä,
vaikka kaikki muut ympärillä
haukkovat henkeään
maiseman kauneudesta.
Myös sinä, ystäväni.
Kyyneleet pyrkivät silmiini.
Miksi en osaa nauttia
asioista, kuin muut?
Miksi en osaa olla iloinen,
kuten kaikki muut?
Seuraan ahdistuneena
onnellisen näköistä seuruetta
vieressämme.
Kaikki näyttävät
olevan niin läheisiä
keskenään.
Tuskin edes muistan
jälkeen päin koko maisemaa,
ellei sitä ikuistettaisi,
kuten on tapana.
Valokuvaa katsellessakin
muistaisin kuitenkin
vain pohjattoman
yksinäisyyden tunteen.
En kaipaa lomalta elämyksiä
en kaipaa kalliita matkoja
enkä mitään muutakaan,
kovin ihmeellistä.
Kaipaan ja toivon vain,
-että katsoisit minuun
ja huomaisit minut.
-että puhuisit minulle.
Halaa minua
ja kerro, että olen sulle tärkeä!
Silloin muistelisin
tätäkin paikkaa
aivan eri tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti