Joskus aurinko on piilossa
Elin kuin sumussa.
Toimin kuin tahdoton olento.
Jonkin aikaa
pystyin hoitamaan
vain välttämättömimmät
asiat.
Laitoin lapselle ruokaa.
Vaihdoin vaipat.
Mutta kun hän itki
ja tarvitsi minua,
sukelsin maailmaan,
johon kukaan muu
ei päässyt.
Näin hänen silmissään hätää,
enkä kuitenkaan nähnyt.
Kuulin äänessään tuskaa,
enkä kuitenkaan kuullut.
Sulkeuduin.
Lopulta sumu hälveni
ja aurinko
toi valoa elämääni.
Tuntui,
kuin olisin herännyt
loputtoman pitkästä unesta.
Huomasin,
kuinka kaunis lapseni on.
Hymyilin.
Lapsi huomasi sen,
halasi ja sanoi:
"Ihana äiti."
Ensimmäistä kertaa
tuntui, että
rakastan lastani.
Sen jälkeen aurinkoa on riittänyt.
3 kommenttia:
Kiva kun kerroit blogistasi,mukava päästä seuraamaan ja lukemaan.Minulle "vastaava projekti" ei ole ollut ehkä samalla tavalla raskas,toisella lailla kylläkin..Mutta olen iloinen että olet voinut vapautaa itsesi kaikesta siitä missä häkissä ei ollut hyvä!
Tykkäsin siitä sisustuspalasta teidän kotoa tuolla vanhemmassa postauksessa,lisää jooko? :)
Kivoja skräppäysjuttuja olet tehnyt,täällä toinen samanlainen nypertelijä :)
Iloisia ihania kevättalven päiviä!
Jälleen kaunista luettavaa sielusi syövereistä! Pidän erityisen paljon proosallisista runoista ja sinulla niitä on syntynyt viime aikoina runsaasti. Terkkuja ja jaksamista :)
Virva, Varmasti se onkin täysin yksilöllistä, miten ite kukanenkin prosessoi sitä. Toisille se on vaikeampaa, toisille helpompaa. Lopulta kuitenkin lähes jokaiselle iso helpotus! :)
Ja kiitos, laitan lisää sisustusjuttuja joskus taas. :) Ja muitakin värkkäyksiä, kunhan niitä taas voin värkätä. :)
Kiitos Hannah. Viime aikoina on tosiaan tullut enemmänkin kirjoitettua. Aikaisemminkin oon väsännyt jotain mutta en ole uskaltanut julkaista niitä täällä. Positiivisen palautteen rohkaisemana oon nyt sitten laittanut. :)
Lähetä kommentti