Vauhtia, tuoksuja, luonnon taidetta ja pääsiäistä...

Lapset veti melkosta rallia tässä yks päivä, kun siskon lapset oli hoidossa.

Meillä kun voi juosta ympäri...

...sitten pussijuoksua.

Voi, että tämä reilun vuoden ikänen neitokainen

nautti.

Ja minä myös, kun kuuntelin lasten riemua.

Ja ah, niin herkullista naurua... :D

Suupielet nousee väkisin kohti korvia, kun vain ajatteleekin. :)

Kun pienimmät meni päiväunille,

alettiin isompien kanssa leipomaan...

...Joulupipareita!! ;)

Saatiin hyvä tuoksu ja suut makiaksi. :)

Kaikilla oli mukavaa. :)

***

Tänään otin kameran mukaani kouluun.

Päivän saldo "luonnosta".

(heh)

Koulun pihan pensas.

Katolta sopivasti pudonneet vesipisarat + pakkanen + tämä ryteikkö

=taideteos.

Ja sitten viikon varsinaiseen aiheeseen.

Virvon varvon...

Ihania trulleja käyny ovella virpomassa

ja ollaan saatu uusia ihania oksia lasten tekemien kaveriks.

Lapset kylvi tarhassa ohraa ja

koristeli purnukat.

Ja oma kulta toi tulppaaneja. :)

Oikein hyvää ja iloista pääsiäistä kaikille lukijoille! :)

Arjen pieniä ihania hetkiä!

Pieniä mukavia juttuja...

...pienillä asioilla...

...vrum vrum siellä ja vrum vrum täällä...

.... :)

Toisella oli erilaisia pieniä mukavia juttuja...

...viikkorahojen laskua? :)

"Näin monta rahhaa!"

Nyt ne on hyvässä tallessa.

Mukavaa päivää kaikille!

(Kuvannut 5-vuotias poikani)

Itsetehdyt lelut

Sain joululahjaksi nikkarointikirjan. Aivan ihana. Siinä on lähinnä lelujen tekoon ohjeita. Tein pojalle pienen laivan suurin piirtein ohjeen mukaan. Se odottaa vielä maalaamista. Tällanen siitä tuli.

Siinäpä pojalle jollekin päivälle kivaa puuhaa, kun tuon maalaileepi. :)

Ajattelin laittaa tähän yhden hiukan vanhemmankin samaan aiheeseen liittyvän kuvan mukaan.

Olen huomannut, että itse tehdyt lelut ovat kaikista mieleisimpiä... ainakin meidän muksuille. Tämän auton tein äitiyspakkauslaatikon päällä olleesta laatikosta.

Olihan se mieleen. :) 2-vuotias oli ihan onnessaan. Sohvatyynyjä pehmusteena, aukeava ovi, ratti ja renkaat.

Aijai, kaikki lapset, joita meillä silloin vierailikin, leikkivät melkein pelkästään tällä rallivehkeellä. Parasta tässä lelussa oli äänettömyys ja liikkumattomuus. ;b

Lapset kun osaavat erittäin hyvin matkia ralliautojen yms värkkien ääntä. Eihän siinä sitten muita ääniä tarvikaan. :) Oon tarkotuksella yrittäny vältellä leluja, joista kuuluu mitä ärsyttävimpiä ääniä.

Ei ole kaduttanut. ;)

Lopuksi vielä yksi lelu, joka ei ole niinkään itse tehty mutta niin yllättävä. Nämä ilmapallot kestivät käsittämättömän hyvin päällä pomppimista. Lapset sitten hyppivät niiden kanssa kuten kengurupalloilla ainakin. :D

Ja minä tietenki koko ajan sormet korvissa seurasin sitä touhua... :D

Hauskaa päivää kaikille!

Lasten touhuja

Meidän neitillä on kovasti ollut naisten elkeitä jo hyvin pienestä pitäen. Tässä muutamia otteita pukeutumisistaan ja tyylitietoisuudestaan. :D

Äiskä oli kerta ostanu uudet korkkarit niin pitihän ne koeajaa...

...no niin ja sitten eikun menoksi. Pottuvarvas upeasti kruunaa kokonaisuuden. :D

Sitten niitä piti vielä muidenkin kokeilla. Poika päätti auttaa siivouksessa muuten alasti mutta äidin korkkarit jalassa. :D

"Äiti, enkö ooki nyt hieno?"

Välillä piti tehdä vähän muutakin. Maalaaminen on sitten mukavaa puuhaa...

...vaikka lopputulos saattaaki olla joskus tämmöinen.

(Väriä oli käsien lisäksi pitkin naamaa ja hiuksia.) :)

Väliin on hyvä käydä happihyppelylläkin...

Pulkkajuna oli kova juttu! :)

Mikäs siinä on kevätauringossa paistatella, kun maisemat vaihtuu, vaikka vaan istuu.

Äiskä koitti keulilla kiskoa niska limassa. :)

Mutta mukavaa oli!

Aurinkoisia kevätpäiviä jokaiselle!! :)

Haaveilua

Ulkona paistaa aurinko.

Näyttää upealta.

Mutta kun katson lämpömittariin,

melkein hytisyttää.

-25C.

Aamulla oli vielä kylmempi.

Tällaisena päivänä tekee mieli pysyä sisällä.

Olispa oma tupa ja takka.

Laittaisin heti takkaan tulen

ja katselisin liekkien leikkiä.

Niissä on jotain taianomaista.

Lämmittäisikin.

Jospa sitä joskus...

Mukavaa pakkaspäivää!

Kauneus on katsojan silmissä

Vanha sanonta mutta pitää kyllä hyvin paikkansa!

On mahtavaa opetella huomaamaan asioita, joihin ei ole ennen kyennyt keskittymään.

On upeaa tutustua erilaisiin ihmisiin ja oppia näkemään miten monella tavalla voi elää ja olla onnellinen.

On uskomatonta nähdä, miten monenlaisista, tosi vaikeistakin elämänkriiseistä ihminen voi selviytyä ja olla silti onnellinen... tai ehkäpä juuri siksi! :)

Varmaan monikin voi yhtyä ajatukseen, että Onnellinen ihminen näyttää kauniilta!

Onnellista ihmistä on mukava katsella.

Ajattelen, että jokaisessa ihmisessä on jotain kaunista.

Jotain herkkää.

Joskus se on piilossa tai piilotettu mutta se on siellä kuitenkin.

Toisinaan elämässä voi olla suuriakin vastoinkäymisiä, jolloin elämästä ei kykene nauttimaan.

Ajattelen, että vaikeudet tekee kuitenkin ihmisen inhimillisemmäksi, ymmärtäväisemmäksi

ja pieniä onnen murusia arvostavammaksi.

Ja suvaitsevaksi.

Siksi olen oikeastaan onnellinenkin, että elämäni ei ole ollut ihan helppoa. Näen niin paljon kauneutta nykyisin joka puolella! Ennen en olisi nähnyt.

Hymy ja pienikin läheisen huomaaminen, muistaminen tai auttaminen kirkastaa mielen ja päivän.

Haluan toivottaa kaikille oikein ihanaa päivää virtuaalihalauksen ja näiden kukkien kera!

Ihana päivä!

Aamulla katsoin ikkunasta ulos ja ajattelin, että voi kurjuus mikä ilma. Mutta muuten on niin hyvä olo tänään, että en anna sään masentaa.

Kävin eilen kangaskaupassa ja löysin ihanaa kangasta. Ihan minun näköistäni. Ostin mallikappaleen sovitusta varten ja hetken tässä mallailtuani olen varma, että se on nyt sitä mitä haluan. Teen siitä olohuoneeseen verhot. Vaikka saatan joutua pyytämään jonkun ompelemaan puolestani. Käsi ei pidä rasituksesta.

Mutta en anna senkään nyt masentaa.

Olen ihan innoissani! :) Pitkästä aikaa! Voi miten ihana tämä tunne onkaan!

Tällaista kangasta löysin. Mallailin kangasta myös keittiön ikkunaan mutta en aio laittaa meidän pienessä asunnossamme molempiin samaa. Keittiön ja olohuoneen ikkunat ovat lähes vierekkäin. Tekisi liian tukkoisen. Laitan keittiöön ehkä luonnonvalkoisen. Mietin sitä vielä.

Terrakotan värinen paneeliverho on täsmälleen samaa sävyä,

kuin uudessa kankaassa oleva väri.

Tein siitä nyt väliaikaisesti pöytäliinan.

Ulkona lyhdyissä toistuu sama väri. Tekemäni lumihiutaleet "leijuvat" ikkunassa.

Kynttilänjalan olen itse tehnyt muutama vuosi sitten. Sattui jäämään ylimääräisiä puupalikoita pojalle tekemästäni sängystä. Mietin mihin voisin niitä hyödyntää.

Kun löysin simpukkamansetteja Halpa-Hallista, keksin, että teen palikoista kynttilänjalat.

Porasin kynttilälle sopivan reiän. Kävin ulkoa hiekkalaatikolta hakemassa hiekkaa kuppiin. Sitten liimaa joka puolelle palikkaa ja uitto hiekassa. Hyvä tuli. :)

Hei nyt paistaa taas aurinko ulkonakin! Huone kirkastui kummasti. :)

Mukavaa päivää kaikille!

Ajatuksia

Yritin saada unen päästä kiinni mutta mielessä pyörii niin monenlaista, että oli vaan pakko tulla purkamaan sitä tänne.

Tuli mieleen itsestäänselvyydet.

On paljon asioita, joita moni varmasti pitää ihan itsestäänselvyytenä eikä tule mieleenkään olla niistä siksi onnellinen.

Siksi voi kuulostaa naurettavaltakin, että Minä olen onnellinen, ...

• ...että voin ja saan värjätä hiuksiani...
• ...että voin ja saan meikata...
• ...että saan käyttää korvakoruja...
• ...että voin soittaa itse tai kuunnella radiosta mitä tahansa musiikkia...
• ...että voin juoda silloin tällöin lasillisen...
• ...että voin päättää lastenhankinnasta itse...
• ...että voin katsoa tv:stä melkein mitä vain...

...jos itse haluan! (listaa voisi vielä jatkaakin... :) )

Siltä osin elämä on aika hauskaa! :) Saa vähän vaihtelua omaan ulkonäköön tai muuten vain arkeen. Kukapa nainen ei sen tyyppisestä vaihtelusta nauttisi!? :)

Lisäksi jokaisesta päivästä voi löytää pienen ilon pisaran elämään jos vain haluaa.

Joskus se on lapsen hersyvä nauru (lapset opettavat meitä aikuisia elämään hetkessä, se on usein ihan tervetullutta :) ).

Joskus taas hyvästä ruoasta nauttiminen. (Kultani on aivan loistava kokki. :) )

Toisinaan taas kuvauksellinen hetki ulkona. Kuten tänään:

Sulavat jääpuikot näyttävät jostain syystä upealta auringossa. Harmi vaan, ettei valokuva tee niille oikeutta.

Aurinko suoraan lyhdyn takana. Näytin pojalleni tämän kuvan päivällä. Hän kysyi, laitoinko lyhtyyn kynttilän. :)

Juttelin eilen ihanan ihmisen kanssa. Meillä on paljon yhteistä. Sama tausta. Oli ihanaa jutella kaikessa rauhassa ja huomata, että toinen ymmärtää!

Tämä runo syntyi, kun muistelin, miltä tuntui kun tajusin, ettei kaikki ole aivan niin, kuten mulle oli opetettu.

Joskus täytyy kulkea pitkä matka,

päästäkseen lähelle.

Juoksin.

Päämäärättömästi.

Niin lujaa, kuin voin.

Niin kauas,

kuin jaksoin.

Halusin paeta sitä todellisuutta,

joka yhtäkkiä iski

tajuntaani.

Ahdistus puristi sydäntäni

niin, etten voinut

kunnolla hengittää.

Pakotin itseni juoksemaan,

etten ajattelisi.

En silti päässyt pakoon

kirkuvaa ääntä,

joka huusi sisälläni:

Kaikki oli valhetta!!!

Elämäni

meni täysin sekaisin.

Pettymyksellä

ei ollut rajoja.

Teki melkein mieli kuolla.

Millään ei ollut

enää mitään väliä.

Juoksin ja itkin.

Hädin tuskin

näin kyyneliltä eteeni.

Lopulta

en enää jaksanut juosta.

Raahauduin kotiin.

Rojahdin sohvalle

totaalisen uupuneena.

Hetken tuijotin tyhjyyteen,

ennen kuin uni toi unohduksen.

Aamulla jatkoin siitä,

mihin edellisenä iltana jäin.

Pikku hiljaa selvisin

ja aloin nähdä

monet avonaiset ovet,

jotka ennen olivat olleet kiinni.

Nyt pystyn taas hengittämään,

Normaalisti.

Ilma on jotenkin raikkaampaa kuin ennen.

Lisäänpä tähän loppuun laulun, joka on usein pyöriny taas viime aikoina mielessä.

Eli Neljänsuora - Siipirikko.

Tässä jotain, aikaisemmin kirjoitettua... (Joskus kun lukee omaa runoa uudelleen, tekee mieli muuttaa jotain kohtaa pikkuisen. Tälle runolle kävi niin. Oli pakko pikkusen muokata alkuperäisestä. Onneksi sitäkään ei kukaan kiellä. :) )

Onko muita meitä,

hyvän ystävän menettäneitä...

Kävelen meren rantaan,

aurinko laskee.

Olen Yksin.

Vain huilu seuranani.

Sisälläni ammottava tyhjyyden tunne.

Miksi et voi ymmärtää?!

-sisimpäni huutaa!

Haluan kulkea omaa polkuani,

tapailla sointua,

joka kumpuaa sisältäni.

Mutta sinä halusit,

että soittaisin kanssasi,

kuin ennenkin.

Olen tukehtua tähän tyhjyyteen.

Et hyväksynyt valintaani,

et enää edes ajatuksiani.

Yhtäkkiä huomasin,

ettet ollutkaan ollut ystäväni siksi,

että pitäisit minusta,

vaan siksi,

että soitin samoja säveliä.

Eikö ystävyys olekaan sitä,

että vaikka tuntee toisen,

läpikotaisin,

rakastaa tätä silti?

Tai juuri siksi?

Sinä olit minulle tärkeä!!!

Mun oli pakko lähteä.

En saanut enää henkeä.

Tarvitsin raitista ilmaa.

Nyt yritän epätoivoisesti

kerätä särkyneen sydämeni palasia.

Istahdan suurelle kivelle,

lähelle veden rajaa.

Nostan huilun huulilleni

ja kokeilen varovasti uutta säveltä.

Kukaan ei ole kuulemassa,

silti epäröin.

Kyyneleet valuvat poskilleni.

Ymmärtääkö kukaan,

mitä yritän sanoa?

Hyväksyykö kukaan

minua sellaisena kuin olen?

Voinko enää koskaan

luottaa ihmiseen?

Pala kurkussani,

tyhjyys sisimmässäni,

kyyneleet poskillani,

...jään kaipaamaan jotain, mitä ei ole.

Joskus aurinko on piilossa

Elin kuin sumussa.

Toimin kuin tahdoton olento.

Jonkin aikaa

pystyin hoitamaan

vain välttämättömimmät

asiat.

Laitoin lapselle ruokaa.

Vaihdoin vaipat.

Mutta kun hän itki

ja tarvitsi minua,

sukelsin maailmaan,

johon kukaan muu

ei päässyt.

Näin hänen silmissään hätää,

enkä kuitenkaan nähnyt.

Kuulin äänessään tuskaa,

enkä kuitenkaan kuullut.

Sulkeuduin.

Lopulta sumu hälveni

ja aurinko

toi valoa elämääni.

Tuntui,

kuin olisin herännyt

loputtoman pitkästä unesta.

Huomasin,

kuinka kaunis lapseni on.

Hymyilin.

Lapsi huomasi sen,

halasi ja sanoi:

"Ihana äiti."

Ensimmäistä kertaa

tuntui, että

rakastan lastani.

Sen jälkeen aurinkoa on riittänyt.

Onni

Viime aikoina on tullut purettua menneisyyden tuskaa runomuodossa.

Ajattelin välillä laittaa Onnen murusia kuitenkin sekaan.

Niitäkin elämässäni nykyisin on,

eikä edes ihan vähän. :)

Onni on monen pienen asian summa.

Onnea on

saada nukahtaa turvalliseen syliin.

Onnentunteen voi kokea

ihaillessaan auringonlaskua.

Onnea on

nähdä lapsen silmistä oivaltamisen riemu.

Elämässä on monia ihania pieniä asioita,

jotka meinaavat jäädä meiltä aikuisilta usein huomaamatta.

Onneksi lapset muistuttavat niistä aika ajoin.

Lapsen tuska / Pain of a child

Piirsin sinulle kuvan.

Kun näytin sen,

sanoit hieno,

vaikket edes katsonut sitä.

Soitin sinulle laulun.

Kun kysyin,

piditkö siitä?

Katsoit minua tyhjä katse silmissäsi.

Siitä tiesin,

ettet ollut kuunnellut.

Pyysin sinua

hakemaan minut koulusta.

Lupasit tulla.

Tulitkin mutta jouduit odottamaan

ja kun viimein tulin ovesta ulos,

näin vain auton perävalot,

jotka katosivat kulman taa.

Kun kävelin kotiin,

itkin.

Mitään muuta

en toivonut niin paljon kuin,

että huomaisit minut

ja kertoisit, että olen rakas.

Ja ottaisit syliisi.

Sisimpääni jäi tyhjä olo.

Niin et koskaan sanonut etkä tehnyt.

..........................

I drew a picture to you,

when I showed it

you said it's fine

even though you didn't look at it.

I played a song to you,

when I asked

did you like it?

You looked at me

with an empty gaze.

That's how I knew

you hadn't listened.

I asked you

to pick me up from the school.

You promised to come.

Well, you came

but you had to wait.

And when I

finally came out

from the door,

I saw only backlights

of your car

disappearing

behind the corner.

When I walked home,

I cried.

I didn't wish anything

as much as you

noticing me

and telling me you love me

and taking me

into your lap.

You never did so.

You never said so.

It left emptiness inside me.

Muisto vuosien takaa

Seison koulun seinän vieressä,

yksin,

ja katselen, kun luokkatoverini

pelaavat polttopalloa.

En halua mukaan,

koska en kestä,

kun kaikilla muilla

on niin hauskaa.

Ahdistaa.

Minulla ei ole

ketään.

En uskalla puhua

kenellekään mitään.

Häpeän.

Häpeän sitä, mikä olen.

Pelkään.

Pelkään, että

kiusaisivat.

Ajattelen,

etten ole tarpeeksi hyvä

kenellekään heistä.

Olen siis hiljaa

ja jään yksin.

Niin yksin.

Silti toivon,

että joku tulisi

ja sanoisi, että

pidän sinusta.

Ajatuksia

Nyt on oikea käsi, elämäni tärkein työkalu, paketissa. Tällä hetkellä en voi juuri muuta luovaa tehdä, kuin kirjoittaa ajatuksia koneelle vasemmalla kädellä. Toivottavasti tämä on vain väliaikaista, vaikka onkin kestänyt jo 4 viikkoa.

Monenlaista ehtii miettiä sairaslomalla ollessa.

Menneisyys pyörii mielessäni. En voi muuttaa sitä mutta yritän tehdä loppuelämästäni elämisen arvoisen ja onnellisenkin niillä eväillä, joita minulla on.

Jotkut haavat

eivät umpeudu koskaan,

arpeutuvat vain.

Mutta niiden kanssa

voi elää,

kun hyväksyy ne

parhaina opettajinaan.

-Marleena Ansio

Onneksi menneisyytemme ei tarvitse eikä se voi ennustaa tulevaisuuttamme. Virheitäkin varmasti tulee tehtyä mutta niistä oppii ja aina voi aloittaa alusta. Niin vaikeaa kuin se joskus onkin.

Vuosien takaisia lomatuntemuksia...

...jotka nyt vasta osaan sanoittaa. Pitkä matka on pitänyt kulkea, että on oppinut kertomaan, mitä tuntee.

Olen ihailevinani maisemaa.

Se tuntuu minulle

kuitenkin yhdentekevältä,

vaikka kaikki muut ympärillä

haukkovat henkeään

maiseman kauneudesta.

Myös sinä, ystäväni.

Kyyneleet pyrkivät silmiini.

Miksi en osaa nauttia

asioista, kuin muut?

Miksi en osaa olla iloinen,

kuten kaikki muut?

Seuraan ahdistuneena

onnellisen näköistä seuruetta

vieressämme.

Kaikki näyttävät

olevan niin läheisiä

keskenään.

Tuskin edes muistan

jälkeen päin koko maisemaa,

ellei sitä ikuistettaisi,

kuten on tapana.

Valokuvaa katsellessakin

muistaisin kuitenkin

vain pohjattoman

yksinäisyyden tunteen.

En kaipaa lomalta elämyksiä

en kaipaa kalliita matkoja

enkä mitään muutakaan,

kovin ihmeellistä.

Kaipaan ja toivon vain,

-että katsoisit minuun

ja huomaisit minut.

-että puhuisit minulle.

Halaa minua

ja kerro, että olen sulle tärkeä!

Silloin muistelisin

tätäkin paikkaa

aivan eri tavalla.